Kinnasneulatut rannekkeet

Kinnasneulaaminen on vanha viikinkiaikainen tekniikka, jonka kehittymistä on päästy tutkimaan hautalöytöjen avulla. Tekniikasta on erotettavissa eri maissa omia erityispiirteitään, siksi Suomessakin puhutaan kinnasneulaamisesta ”suomeksi” tai ”venäjäksi”. Venäläinen tyyli on monimutkaisin, suomalainen on siihen verrattuna ihanan yksinkertainen ja mielestäni jälki on kuitenkin suomalaisessa tekemisessä kauniimpi. Norjasta on kotoisin Oslo-tekniikka ja Britanniasta löytyy myös variaatioita, siellä näkyy usein käytettävän erityisen yksinkertaista Mammen-tekniikkaa.

Omat rannekkeeni teen suomalaisella tekniikalla, kuinkas muuten. Käytän kahta lenkkiä kolmen sijasta, koska tuo Schoppelwolle-kerä, jonka ostin tätä tarkoitusta varten on melko pieni kerä lankaa ja arvokas, kolmella lenkillä tulisi tiiviimpää jälkeä, mutta joutuisin kyllä ostamaan toisen pallon rannekkeita varten.

Kinnasneulatessa syntyy peukalon taakse nauhaa, joka liitetään yhteen kuten ketjusilmukat lenkiksi ja jatketaan nauhan tekemistä sitoen sitä koko ajan alempaan kerrokseen.

Tekniikassa on vaikea keksiä, miten tuon nauhan aloittamisesta ja lopettamisesta syntyvän portaan saa valmiissa työssä piilotettua, joten olen kehittänyt menetelmän, jossa lähden tuomaan loppunauhaa kuvioksi rannekkeen selkäpuolelle.




Epäsymmetria on aina ollut mielestäni paljon kiehtovampaa kuin tarkka symmetria, niinpä en juurikaan välitä siitä, että väriliuku ei osu pareissa kohdalleen tai kuvionauhoista tulee erilaiset, mieluummin teen reilusti erilaiset, mutta siten, että tekemisen tyyli sitoo ne yhteen.

Tässä työssä juuret ovat tekniikassa, tekeminen on vahvasti suomalaista ja siitä pitäisi olla ylpeä. Juuria pitää ruokkia ja kastella, jotta ne kasvattavat terveen kasvin. Vaivannäkö vanhojen juurakoiden eteen saattaa auttaa jotakin harvinaista ja alkuperäistä lajia uuteen kukoistukseen. Käsityön puolella kinnasneulaaminen on ollut uhanalainen tekniikka, mutta onneksi viime vuosina tietoisuus siitä on kasvanut ja uusia harrastajia on löytynyt ympäri maailmaa.

Baskeri briossineuleella

Koska lankatekniikat ovat enemmän omaa alaani kuin kankaankutominen tai ompelu, halusin lopputyössäni varmistaa jotakuinkin onnistuneitakin tuloksia, joten mukana on pari lankatekniikoilla toteutettua tuotetta. Briossin neulominen on vienyt viime aikoina mukanaan. Tekniikalla saa upeita kuvioita neuleen pintaan ja todella näyttävää jälkeä. Briossi edustaa työssäni modernia ajattelua, uuden oppimista, käsityötaidon kasvattamista eteenpäin. Juuret esiintyvät tässä työssäni muodossa, briossikuvio muodostaa baskeriin juurakkomaisen rakenteen.

Työ aloitettiin reunuksesta, jonka neuloin pitkänä tasona siten, että palmikkokuvio sijoittui oikeaan laitaan ja vasen reuna oli kuviotonta briossia.

Kuvassa briossille tyypillinen kaksivärinen italialainen aloitus.

Pari kerrosta briossineulosta baskerin reunanauhaa varten.

Briossin reunat on hankala saada siisteiksi, joten kätevintä oli piilottaa ne tekemällä baskerin reunasta kaksinkertainen. Työ taitettiin keskeltä kahtia ja poimittiin silmukat siten, että kumpikin reuna tuli mukaan.




Baskerin muoto lähti syntymään jo sillä, että poimittuihin silmukoihin lisätään briossin langankierrot. Muoto lähtee heti sopivasti levenemään, ja lisäsin leveyttä vielä suunnittelemalla kuvioon haarautuvia linjoja, käytännössä tekemällä briossilisäyksiä. Kaventaminen kohti keskikohtaa tapahtui yhdistelemällä haaroja (briossikavennuksilla), en hakenut kuviossa täydellistä symmetriaa, mutta jokin rytmi siellä kuitenkin on. Juurimukuloita syntyi sekaan, kun tein muutaman lisäyksen ja kavennuksen vähän tiuhempaan tahtiin.

Kuvio syntyi kokeilemalla, hakemalla sopivaa balanssia. Seuraavaan baskeriin jättäisin ehkä sisemmillä kerroksilla joka toisen juurimukulan tekemättä, nyt ne ovat hieman tukkoiset ja ahtaalla.

Jakun ompelu

Jakun ompeluun minulla oli alusta pitäen selkeä visio. Halusin modernia muotoa ja epäsymmetriaa, toisaalta ihan käyttövaatteen. Katselin paljon kuvia etsiessäni ideoita ja lopulta löysin yhden, joka tuntui sellaiselta kuin pitikin. Kuva oli valmiista vaatteesta, eikä siihen liittynyt kaavoja, joten kaavoittaminen oli ensimmäinen haaste. Lähdin etsimään mallilehdistä sellaisen jakun mallia, joka olisi suurin piirtein muokattavissa haluamakseni.

Aloitettiin piirtelemällä suurin piirtein sopivan jakun peruskaava ja toteuttamalla proto­tyyppi.

Prototyyppi tuli sen verran kivasta kankaasta, että siitä tuli ihan vaate.

Kun tuo oli suurin piirtein sopiva, tehtiin siitä uudet kaavat.

Tämän version tein suoraan kertakäyttö­lakanasta, jolloin sitä saattoi ommella ja sovittaa…

Ja sovittaa….

Hihat olivat alkuperäisessä kaavassa liian kapeat yläosastaan ja leveät alaosastaan. Lisäksi hihakaava oli alun perin kaksiosainen, mutta sen tuoma muoto oli sen verran mitätön, että yksinkertaistin sen yksiosaiseksi. Hihan yläosa leikattiin auki ja levitettiin, piirrettiin siitä uusi kaava, joka ommeltiin ja taas sovitettiin…

Jotakuinkin istuviksi todetut lakanakaavat leikkasin sitten kylmästi lopullisiksi kaavoiksi ja asettelin kutomalleni kankaalle, kieli keskellä suuta sovitettiin kankaan riittävyyttä ja vahdittiin että jokainen kaavan palanen oli varmasti oikein päin ja kuosin kuvio kulki samaan suuntaan.

Vaikka kangasta kutoessa tuntui siltä, että siitähän tulee iltapuku, se meni loppujen lopuksi todella tarkalle. Jouduin käyttämään kankaan keskiosan saori-harjoittelunkin ja piilottamaan sitä alavaroihin ja saumavaroihin. Toinen takasivukappale piti jopa ”kutoa” uudelleen, siinä oli sen verran paha kuviopoikkeama, että purin parikymmentä lankaa ja pujottelin ne uudelleen. Ei tullut ihan täydellistä, mutta ehkä kuitenkin parempi noin.

Saori-osuudet oli alun perin ajateltu etu- tai takakappaleisiin, mutta koska tuo kankaan riittävyys oli kortilla, niistä tulikin hihat. Kaulusta jouduin myös kaventamaan alkuperäisestä suunnitelmasta, olisi ollut kiva, jos oikean puolen kaulus olisi ollut pituuden lisäksi myös huomattavasti leveämpi.

Kangas vahvistetaan ompeleella ennen leikkaamista.

Palaset irti!

Vuorin kaavoittaminen meni vähän mutu-meiningillä kaikkien kiireiden keskellä ja siinä tulikin sitten tehtyä joitakin virheitä. Kappaleet olisi saanut leikata huomattavasti pidemmiksi, jotta olisi saanut kunnon väljyysvarat, nyt mennään niukin naukin. Lisäksi etukappaleen joutsenkiila aiheutti vuorissa hämminkiä, leikkasin tietenkin yhteneväiset palaset vuorista kuin itse kankaastakin ja silloinhan kiila asettui väärälle etukappaleelle, se piti siis leikata uudelleen vielä erikseen. Tulevaisuuden muistisääntö: käännä vuoria varten kaavat naama alaspäin kankaalle.

Kankaan kutominen

Tässä kudonta jo hyvällä alulla. Kokeilin kankaaseen myös kuvion kutomista, sain mukaan joutsenen, mutta totesin kuvioiden kutomisen olevan sen verran aikaaviepää, että enempiä kuvioita ei varmaankaan tässä tilanteessa pysty kankaaseen suunnittelemaan.

Omaan kankaaseeni kudon sidoskuvion väliin muutaman lyönnin palttinaa ja sopiviin kohtiin lisään pätkän rohdinpellavaa tai Noro Kureyon -lankaa. Pellavan jätän tahallani löysäksi, jotta siihen tulee kankaan oikealle puolelle lankalenkkejä elävöittämään kankaan pintaa.

Lankalenkkien aikaan­saaminen vaatii joskus sen, että se vedetään koukulla esiin loimien välistä. Työn edetessä keksin, että tiukkaan rullalle kierrettynä pellava jää sen verran kiharalle, että lenkit syntyvät helpommin.

Osaan kangastani halusin kokeilla saori-tekniikkaa. Vaihdan kuteen väriä kesken poljennan. Kokeilin erilaisia variaatioita, mm. vetää toisen kuteen reunasta keskelle, mutta siinä kuhunkin lyöntiin tuli kaksinkertainen kude, eikä kankaan laatu enää ollut samaa. Päädyin nostamaan sukkulan ylös kesken poljennan ja kiertämään toisen kuteen vastaan ennen poljennan vaihtamista.


Kokeilin myös kahta värinvaihtoa per poljenta, mutta vaihdoksista ei tullut niin siistejä. Jompikumpi värinvaihto tuntui aina kulkevan väärään suuntaan poljennassa.

Lisäksi kokeilin poljennan (sidoksen) vaihtamista kesken lyönnin, se onnistui paremmin, mutta käytännössä kuviosidoksen muuttuminen palttinaksi keskellä kangasta ei tuottanut niin hienoa efektiä, että se olisi ollut tässä tapauksessa vaivan väärti. Kutomisaikataulu oli kuitenkin kohtuullisen rajallinen.

Kankaani pintaa, saori-osuudesta, jossa näkyy loimilangan värin vaihtuminen toisessa reunassa siniseksi ja toisessa violetiksi.

Loimen rakentamisen vaiheet

Loimen luomisesta en tullut ottaneeksi valokuvia, siinä oli koko ajan kädet täynnä lankaa, joten vaikeaa se olisi ollutkin. Normaaliin tapaan ensin kieputettiin luomapuihin mittalanka, jotta nähtiin, mille korkeudelle alatiuhtapuu sopivasti asettuisi. Loimeen tuli n. 700 lankaa, joten käytimme ristiinluomista. Loimi luotiin kahdelta päältä ja kertaalleen tehtiin jatkos, joka pantiin osumaan sopivasti loimen pohjukkaan. Loimi saatiin nätisti letille ja odottelemaan tukille pääsyä.

Tässä lettiä on jo avattu ja loimen pohjukka on pujotettu pohjukkavarpaan. Käärinpirta on ripustettu paikalleen ja loimi kulkee siitä vielä yhtenä könttinä.

Tässä mitataan käärinpirran keskikohta ja asetetaan reunimmaiset sisarukset pirtaan kankaan/loimen leveyden mukaan. Loimi jaetaan pirtaan tasaisesti, tiuhtalangat kertovat sisarusten järjestyksen.

Tässä loimi tasattuna. Tasaamisen jälkeen asetetaan käärinpirran kansi paikalleen ja tasataan langat pohjukkavarpaan loimen leveydelle.

Pohjukkavarpa sidotaan pohjaliinaan tasaisesti loimilankojen välistä ja nyörien solmut käännetään pohjaliinan alapuolelle. Tämän jälkeen ollaan valmiita kiertämään loimi tukille.

Tukille vedossa tasainen lopputulos on tärkeä. Loimen pitäisi päätyä tukille suorana, eikä lähteä kiertämään. Tukista tehdään napakka asettamalla rimoja sopiviin kohtiin.

Kuvassa on jo loimi tukilla ja selkäpuulle on sidottu varpa pitämään lankoja paikallaan.

Seuraava vaihe on loimen kohottaminen niisimistä varten. Kuvassa loimi on vielä käärinpirrassa, mutta tiuhtavarvat ovat jo paikallaan, varvat on siis pujotettu tiuhtalankojen mukaisesti ja varvat on sidottu toisiinsa.

Loimen pohjukat on leikattu auki ja loimilangat on solmittu nipuiksi löyhillä vetosolmuilla.

Niisimistä varten kangaspuihin ripustetaan niisivarret ja niihin niidet. Niisivarret nyöritetään vipusiin ja vipuset kiinnitetään niisintävaiheessa paikalleen sulkukaroilla.

Tämän kankaan sidokseen tarvitaan kuusi niisivartta ja siis saman verran vipuspareja.

Niisivarressa on yläniisivarpa ja alaniisivarpa, niidet pujotetaan väliin. 

Niisiminen aloitetaan oikealta. Avataan loimilankanippu ja pujotetaan niisintäohjeen mukaan loimilangat järjestyksessä oikeille niisivarsille. Niisinnän jälkeen sopiva lankanippu sidotaan jälleen löyhällä vetosolmulla, jottei niisintä vahingossa purkaudu.

Niisinnän jälkeen niidet tasataan niisivarvoille loimen leveydelle ja varmistetaan että vipujen kiinnitysnyörit asettuvat siten, että loimilangat pääsevät kulkemaan mahdollisimman suorana niisien läpi.

Niisinnän jälkeen loimi pistellään pirtaan, tässä tapauksessa yksi loimilanka per piinrako. Pirta oli tasan metrin pituinen, joten reunalangat menivät samaan piinrakoon.

Lointa päästettiin tukilta sen verran, että langat riittivät pirtaanpistelyn jälkeen jälleen sopivasti löyhälle solmulle.

Nyt loimi lasketaan alas, tiuhtavarvat asetetaan tukivarpojen avulla oikeaan asentoonsa. Tuki on tarpeen niin kauan, että loimi saadaan sidotuksi myös aloitusvarpaan.

Pirta asetetaan luhan keskelle, varmistetaan että loimilangat kulkevat mahdollisimman suorana ja lankaniput jäävät pirran eteen. Luhan kansi paikoilleen.






Aloitusvarpa paikoilleen kangastukkiin ja sidotaan loimi kiinni aloitusvarpaan alkusolmuilla. Alkusolmujen tekeminen aloitetaan reunoista.
Alkusolmujen kireyden tulisi olla suurin piirtein tasainen, reunat voi kiristää vielä uudelleen, kun keskiosa on sidottu. Varmista tasainen kireys.

Lopuksi pujotetaan alkusolmujen lomaan tasoitusnyöri, joka tasaa eri tasoilla olevat langat vaakasuoraan linjaan.

Tässä varmistetaan, että niisivarret ovat kaikki samalla korkeudella.

Polkusimet laitetaan seuraavaksi paikalleen.

Tämän kankaan kohdalla tarvitaan kahdeksan polkusinta, kuusi toimikaskuviolle ja kaksi palttinalle.

Polkusten sitominen vaatikin kärsivällisyyttä ja notkeutta. Lisäksi ryhmäämme koetteli kutomossa sattunut vesivahinko, joka keskeytti homman tässä vaiheessa.

Polkusten sitominen tehdään sidontaohjeen mukaisesti, merkitsemättömät ruudut ylävälittäjästä (taivas) ja mustat alavälittäjästä (maa).

Kuhunkin polkuseen sidotaan kustakin niisivarresta jompikumpi nyöri sidontaohjeen mukaan.

Polkusten sidonnassa huomioidaan, että polkuset olisivat sopivalla korkeudella kutojalle ja että ne olisivat keskenään samalla korkeudella. Lisäksi tarkistetaan viriöt, eli kustakin polkusesta varmistetaan, että sukkula kulkee loimilankojen välissä esteettä eli että viriön pohja olisi mahdollisimman tasainen.

Suunnittelua ja valintoja

Ensimmäinen tehtävämme oli miettiä, mitä tältä kudontakokonaisuudelta ylipäätään odottaa, teimme tästä ajatuskartan. Omalla kartallani on vahvasti näkyvissä lopputyön työstäminen, sen suunnitteluun liittyvät kysymykset, oikeanlaisen tekniikan hiominen ja varmistaminen ja lopuksi tekemisen laadun parantaminen.

Toinen aiheeseen liittyvä tehtävä oli omien värimaailmojen miettiminen. Itselleni mieluisimmat värit ovat raikkaita vihreän, oranssin, keltaisen sävyjä, myös maanläheiset beiget ja ruskeat löytyvät vaatekaapistani. Tässä työssä laajennan värimaailmaani varovasti liilan ja sinisen suuntaan, pidän kuitenkin mukana häivähdyksen keltaista ja oranssia, jotta lopputuote olisi omaan garderoobiini sopiva. Näistä ajatuksista syntyi auringonlasku-teema, jonka toteutuksessa on mukana tekstuurin rouheisuutta.

Tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että kun lopputuotteesta on tulossa vaate, niin kudottavaksi tulee vaatekangas. Seuraava tehtävä olikin hakea inspiraatiokuvia, millaisesta materiaalista voisi kutoa, millaista tekstuuria tavoitellaan, mitä kuvioita, millä väreillä. Kuvamateriaalia kerätessäni oli selkeänä mielessä, että haluan lähteä liikkeelle arkaaisesta kuvastosta, vanhoista viikinki- ja saamelais­motiiveista, esim. noitarummusta. Inspiraatiota hain myös omasta voimaeläimestäni laulu­joutsenesta, joka esiintyy viehättävästi vanhoissa luolamaalauskuvastoissa. Ideamateriaalina toimivat kuvat käsin kudotuista kankaista toteutetuista vaatteista, lähinnä liiveistä ja jakuista.

Lopuksi vielä ennen varsinaista kankaanrakentamisen aloittamista piti valita kankaan sidos sekä valita ja tilata materiaalit kudottavaan kankaaseen. Päädyin laskeutuvuuden kannalta pääosin puuvillapellavaan, jota elävöitän ripauksella rohdinpellavaa ja neulelankaa. Loimen väriksi valittiin toisen kutojan kanssa kompromissina violetti, joten kudelankani on pääosin sinistä. Kankaan sidokseksi valikoitui Callyn toimikasvariaatio, johon oli suunniteltu nuolenkärkikuvio, http://callybooker.co.uk/2013/07/reducing-to-expand/. Langanmenekin laskeminen jäi kaverin harteille, kun lomailin viikon välillä. Minulle oli kuitenkin varattu 3,5 metriä lointa, metrin leveydeltä ja tiheydeksi tuli 7 lankaa/cm.

Lopputyön kuvaus

Keväällä 2015 kudottiin käsityön taiteen perusopetuksessa kangas ja keväällä 2016 on vuorossa lopputyön toteuttaminen. Kankaan kudoin alun perinkin materiaaliksi lopputyöhöni, halusin toteuttaa rouhean jakun, jossa yhdistyy moderni muotoilu ja suomalainen shamanistinen alkuvoimaisuus, lappilainen värimaailma ja tematiikka.

Kuvaan lopputyön portfoliossa myös kankaankudonnan vaiheet, jotta saan näkyviin koko suunnittelun kaaren. Kankaan tekeminen oli kuitenkin oleellinen osa lopputuotteen suunnittelua.

Lopputyöhöni kuuluvat myös neulottu baskeri, johon toteutin briossitekniikalla juurimaisia kuvioita sekä kinnasneulatut rannekkeet. Neulomisen briossitekniikan halusin mukaan, vaikka se on Suomessa varsin uusi tekniikka, haluan levittää tietoisuutta ja osaamista eteenpäin. Kinnasneulaaminen puolestaan on erittäin vanha pohjoismainen tekniikka, peräisin viikinkiajalta ja todellakin osa juuriamme.